Raha on yksi yleisimmistä riidan aiheista parisuhteessa. Se on myös yksi merkittävimmistä avioerojen ja etääntymisen syistä.
Raha on työkalu, eli keino elämisen kustannusten kattamiseen ja yhteisten unelmien toteuttamiseen. Siksi on tärkeää oppia puhumaan rahasta rakentavasti ja tehdä rahakeskusteluista voimavara parisuhteelle. Kun raha ei enää ole riidanaihe, vaan yhteinen resurssi, joka vie teitä kohti haluttua tulevaisuutta, siitä tulee voimakas työkalu, joka vahvistaa sekä suhdetta että yhteistä hyvinvointia.
Mutta miksi rahasta riidellään niin usein? Katsotaanpa kolmea yleisintä syytä ja keinoja, joilla voitte yhdessä rakentaa parempia rahakeskusteluja.
Kolme syytä, miksi rahasta riidellään parisuhteessa
1. Erilainen tausta ja kasvatus
Meidän jokaisen suhde rahaan alkaa muodostua jo lapsuudessa. Kasvatus, vanhempien esimerkit ja perheympäristö vaikuttavat siihen, miten rahaa käsittelemme, kuinka paljon arvostamme säästämistä tai kuluttamista ja millaisia tunteita raha meissä herättää.
Kuvitellaan, että toinen puolisoista on kasvanut vähävaraisessa perheessä, jossa raha on ollut niukka resurssi ja siitä on ajoittain ollut pulaa. Toinen taas on lähtöisin hyvin toimeen tulevasta yrittäjäperheestä, jossa niukkuuden sijasta raha on ollut resurssi, jota sijoitetaan ja sen avulla luodaan uutta varallisuutta.
Ymmärrät hyvin, että erilaisista taustoista johtuen nämä kaksi ihmistä ajattelevat rahasta ja sen käytöstä hyvin eri tavoin. Nämä erilaiset taustat voivat aiheuttaa konflikteja, koska ne vaikuttavat siihen, miten raha nähdään ja miten siitä puhutaan.
2. Erilaiset persoonat ja suhtautuminen rahaan
Vaikka kumppaneilla olisi samankaltainen tausta, heidän persoonallisuutensa voi vaikuttaa merkittävästi siihen, miten he suhtautuvat rahaan. Joissain suhteissa toinen voi olla säästäjä ja toinen nautiskelija. Säästäjä ajattelee rahaa tulevaisuuden turvana ja saattaa kokea ahdistusta ylimääräisistä menoista, kun taas nautiskelija saattaa nähdä rahan välineenä nykyhetkestä nauttimiseen ja spontaaniin elämään.
Näiden erilaisten lähestymistapojen ongelma on, että ne voivat herättää toisessa osapuolessa turvattomuutta. Nautiskelija voi tuntea säästäjän olevan liian kontrolloiva ja rajoittava, kun taas säästäjä saattaa kokea nautiskelijan vastuuttomaksi. Näin molemmat voivat jäädä kiinni omaan ajatusmalliinsa ja päätyä puolustuskannalle, jolloin rakentava keskustelu muuttuu helposti konfliktiksi.
3. Erilainen toiminta ja historia rahan kanssa
Parisuhteessa on tavallista, että toinen osapuoli on tehnyt rahan kanssa virheitä tai kamppailee taloudellisten haasteiden kanssa, kun taas toinen saattaa kokea olevansa vastuullisempi tai ”oikeassa” rahankäytön suhteen. Tämä voi synnyttää epätasa-arvoisen asetelman, jossa toinen kokee olevansa puolustuskannalla ja toinen kontrolloivansa tilannetta.
Tällainen epätasapaino voi tehdä rahakeskusteluista hankalia. Jos rahaa käsitellään menneisyyden virheiden tai toisen puutteiden kautta, keskustelut voivat helposti muuttua syytteleviksi ja kuormittaviksi, eikä yhteisiä ratkaisuja synny.
Kuinka muuttaa rahakeskustelu positiiviseksi ja rakentavaksi?
Vaikka rahaan liittyvät erimielisyydet voivat tuntua haastavilta, ne eivät ole ylittämättömiä. Oppimalla muutaman yksinkertaisen periaatteen, voitte tehdä rahasta rakentavan osan parisuhdettanne.
1. Sopikaa etukäteen rahakeskustelun ajankohta
Spontaanit rahakeskustelut keskellä arjen kiireitä voivat helposti eskaloitua riidoiksi, koska kumpikaan ei ole henkisesti valmis keskusteluun. Sen sijaan sopikaa etukäteen hetki, jolloin voitte rauhassa puhua taloudesta. Tämä auttaa luomaan turvallisen tilan keskustelulle.
Kokeilkaa myös tehdä jotain mukavaa yhdessä ennen keskustelua, esimerkiksi syödä yhteinen illallinen tai mennä kävelylle. Kun molemmat ovat rentoja ja hyvällä tuulella, keskustelu on helpompi pitää rakentavana.
2. Etsi tasa-arvoinen tapa keskustella
Rakentava rahakeskustelu ei ole paikka syyttelylle, vaan yhteistyölle. Sen sijaan, että kaivaisitte esiin menneitä virheitä, keskitytte siihen, mitä voitte tehdä yhdessä tulevaisuuden eteen. Sen sijaan, että syyttelette toisianne, kertokaa omista ajatuksistanne ja siitä, millaisia tunteita raha nostaa teissä.
Esimerkiksi:
• ”Minusta tuntuu turvalliselta, kun tiedän, että meillä on säästöjä pahan päivän varalle.”
• ”Minulle on tärkeää, että voimme joskus nauttia pienistä ylellisyyksistä, kuten viikonloppumatkoista.”
Tällaiset viestit auttavat pitämään keskustelun rakentavana ja osoittavat, että molempien näkökulmia arvostetaan.
3. Muistakaa, että nykytilanne ei määritä tulevaisuutta
Vaikka nykyinen taloudellinen tilanne tai menneisyyden virheet olisivat haasteellisia, ne eivät määritä tulevaisuuttanne. On tärkeää nähdä taloudellinen tilanne mahdollisuutena muutokseen eikä esteenä.
Minä uskon vilpittömästi, että meidän jokaisen on mahdollista saavuttaa isoja tavoitteita ja tehdä suuria muutoksia elämäämme. Keskustelkaa siitä, mitä te haluatte saavuttaa yhdessä, ja keskittykää ratkaisuihin, jotka vievät teitä kohti tavoitettanne.
Yhteisten tavoitteiden luominen – avain parempaan talouteen
Rahakeskusteluiden tärkein päämäärä on löytää yhteinen suunta, joka tukee molempien hyvinvointia ja suhdetta. Yhteisten tavoitteiden asettaminen voi auttaa muuttamaan rahakeskustelut konfliktin sijaan yhteistyöksi.
1. Unelmoikaa yhdessä
Millaisesta elämästä haaveilette yhdessä? Minkälaista arkea haluatte elää viiden tai kymmenen vuoden kuluttua? Mitä haluaisitte saavuttaa taloudellisesti? Tämä keskustelu voi avata silmiä ja auttaa näkemään rahankäytön suuremmassa mittakaavassa.
2. Konkretisoikaa unelmat euroiksi
Kun tiedätte, mitä haluatte yhdessä saavuttaa, miettikää, paljonko rahaa tavoitteidenne toteuttamiseen tarvitaan.
Esimerkiksi:
• Haluaako toinen teistä säästää enemmän turvallisuudentunteen vuoksi? Paljonko tämä tarkoittaa säästöjä?
• Haluatteko matkustaa enemmän? Mikä olisi realistinen budjetti tälle unelmalle?
3. Luokaa suunnitelma tavoitteiden saavuttamiseksi
Kun tiedätte, mitä haluatte ja paljonko siihen tarvitaan rahaa, voitte alkaa suunnitella konkreettisia askeleita. Tämä voi tarkoittaa budjetin laatimista, ylimääräisten menojen karsimista tai lisätulojen hankkimista.
Yhteenveto
Raha on voimakas työkalu, jolla voitte rakentaa yhdessä unelmienne elämää. Opettelemalla puhumaan rahasta avoimesti ja rakentavasti voitte muuttaa taloudelliset haasteet yhteisiksi mahdollisuuksiksi.
Muistakaa, että:
• Erilainen tausta, persoona ja historia rahan kanssa eivät ole esteitä, vaan ymmärryksen avaimia.
• Rahakeskustelut kannattaa käydä rauhallisessa ja tasa-arvoisessa hengessä.
• Yhteiset tavoitteet ja suunnitelmat voivat muuttaa rahasta kumpuavat konfliktit voimavaraksi.
Raha on vain työkalu – ja teillä on voima päättää, miten käytätte sitä. Kun rahakeskusteluista tulee parisuhteen vahvistava osa, voitte rakentaa taloudellisen tulevaisuutenne yhdessä tavalla, joka tukee molempien unelmia ja hyvinvointia.
Linkki puolen tunnin valmennusvideoon aiheesta: https://youtu.be/KqPtKqM8IqM