Aiheuttavatko raha-asiat riitaa sinun parisuhteessasi?

Minulla aikanaan aiheutti, mutta ei enää. Nykyään tilanne on ihan päinvastoin. Rahasta on tullut elementti jonka avulla toteutetaan yhteisiä kokemuksia ja rakennetaan yhteistä tulevaisuutta.

Meillä jokaisella on oma historiamme rahan kanssa. Se millaisesta taloudellisesta ympäristöstä olemme ja millaisen mallin olemme rahaan liittyen saaneet, vaikuttaa omaan suhteeseemme rahaan sekä sen käyttöön. Jos kaksi ihmistä, joiden taustat, ajatukset ja kokemukset ovat hyvin erilaiset laittavat hynttyyt yhteen, on varsin todennäköistä, että jossain vaiheessa talousasioissa kipinöi.

Omassa menneisyydessäni raha ja sen käyttö olivat keskustelunaihe josta ei oikeastaan koskaan onnistuttu puhumaan ilman riitaa. Olimme ex-puolisoni kanssa saaneet hyvin erilaisen mallin rahaan liittyen. Siihen kun vielä yhdistettiin minun omassa rahankäytössäni tekemäni virheet, eväät tasa-arvoiselle ja rakentavalle keskustelulle olivat varsin heikot. Kasvun paikkoja on matkan varrella ollut. Olen omassa elämässäni päässyt kokemaan rahan-asiat parisuhdetta ja yhteisiä päämääriä heikentävänä sekä toisaalta niitä vahvistavana tekijänä.

Rahataidonvalmennuksissa minulta usein kysytään, miten rahan kanssa kannattaisi parisuhteessa toimia. Tulisiko olla kokonaan yhteiset rahat, kokonaan erilliset rahat vai jotain noiden kahden ääripään väliltä. Mielestäni tuohon ei ole olemassa yhtä ja oikeaa vastausta. Olen päässyt näkemään pariskuntia jotka ovat erillisistä rahoista huolimatta yhdessä innostuneet aiheesta ja tehneet taloudesta jutun, jonka avulla toteutetaan yhteisiä tulevaisuudeen haaveita ja projekteja. Rahasta on tullut yhteinen juttu jonka avulla luodaan yhteistä vaurautta. Toisaalta, olen myös nähnyt pariskuntia jossa rahat ovat yhteiset, mutta ainoa suunnitelma niille on se, että niillä maksetaan elämisen kulut.

Mutta, rahat ja niiden käyttö eivät ole muusta elämästä erillinen juttu. Siksi pelkän rahan sijaan kiinnittäisinkin huomion siihen, että onko olemassa yhteisiä suunnitelmia ja unelmia, asioita joita kohti tehdä yhdessä töitä. Silloin kun on olemassa päämääriä joita kohti edetä yhdessä, on paljon todennäköisempää löytää yhteinen sävel myös siihen yhteiseen talouteen ja rahankäyttöön osana sitä.

Aiheuttavatko raha-asiat riitaa sinun parisuhteessasi, vai onko raha yhteistuumin käytössä oleva työkalu jolla toteutetaan yhteisiä unelmia? Ovatko sinun elämässäsi suunnitelmat rahalle se, että huolehditaan sen riittävän arjen kuluihin, vai onko se asia jonka avulla luodaan yhteistä vaurautta?