Miten pienituloinen tai taloudellisessa ahdingossa oleva voi saada parempia tuloksia henkilökohtaisessa taloudessaan

Onko sinulla tällä hetkellä taloudellisesti tiukkaa ja/tai haluaisit saada taloudessasi parempia tuloksia aikaiseksi? 2024 Taloushaasteen tämän viikkoisena aiheena meillä on, miten sinun kannattaa suunnitella ja seurata talouttasi saadaksesi parempia tuloksia aikaiseksi.

Monilla suomalaisilla on tällä hetkellä haasteita henkilökohtaisessa taloudessa. Viime vuosien aikana tapahtuneet muutokset: korkotason, sähkön ja polttoaineiden hinnan nousut sekä yleisen taloudellisen haasteet ovat ajaneet myös monia parempituloisia taloudellisiin ongelmiin.

Tässä taloudellisessa tilanteessa taloudellinen vakaus, saati hyvinvointi saattavat tuntua kaukaisilta unelmilta. Varsinkin jos sinulla on pienet tulot, hintojen nousu on hankaloittanut arjessa selviytymistä. Siksi ajatus taloudellisen hyvinvoinnin saavuttamiselta tuntuu mahdottomalta.

Haasteen tavoitteena ei ole vain auttaa sinua saamaan väljyyttä tämän hetken talouteesi, vaan auttaa sinua myös etenemään tulevaisuudessa kohti taloudellista hyvinvointia. Oman talouden suunnittelu ja seuranta ovat niitä työkaluja, joiden avulla sinä luot sen perustan, jonka tarvitset ponnistaaksesi kohti taloudellisia unelmiasi.

Budjetoinnin tärkeys

Oman talouden hallinnassa budjetointi on kaiken A ja O. Se on perusta, jonka päälle sinä voit rakentaa taloudellisen tulevaisuutesi.

Mitä pienemmät ovat sinun tulosi, sitä tärkeämpää on tietoisuus siitä mihin rahasi oikeasti menevät. Kun istut alas, otat tiliotteesi esille ja laitat ylös kaikki toteutuneet menosi, on sinun mahdollista saada selkeä kuva siitä, mihin rahasi menevät.

Mutta, se ei pelkästään auta, että seuraat omaa rahankäyttöäsi, vaan sinun olisi myös tehtävä suunnitelma siitä, että mihin haluaisit rahasi käytettävän. Tekemällä suunnitelman rahankäytöllesi ja seuraamalla jälkikäteen sen toteutumista – sillä tavoin pystyt oikeasti kehittämään ja muuttamaan toimintaasi rahan kanssa.

Syitä miksi ihmiset eivät budjetoi rahankäyttöään:

–       Budjetoinnin koetaan rajoittavan elämää

–       Budjetointi koetaan hankalaksi (ei osata käyttää tai tunneta budjetointityökaluja)

–       Ei olla ymmärretty oman talouden seurannan hyötyjä

–       Koetaan, että tietoisuus omasta taloudellisesta tilanteesta lisää ahdistusta

–       Omat epäonnistumiset, on esimerkiksi budjetoitu eikä ole pystytty pitäytymään budjetissa

–       Se talousajatteluympäristö, jossa on elänyt ja elää tällä hetkellä ei tue rahankäytön seurantaa

Sinulle tärkeät asiat budjettiin

Budjetin tarkoituksena on varmistaa, että sinulla on rahaa elämisen välttämättömien kulujen lisäksi sinulle tärkeisiin ja merkityksellisiin asioihin. Eli, sinä olet se henkilö, joka budjettisi tekee, siksi siitä tulee sinun ja sinun tarpeittesi näköinen.

Elämisen välttämättömät asiat

Ensimmäiseksi budjettiin tulevat elämisen välttämättömät kulut. Näitä ovat:

–       ruokakulut (kaupasta ostettu ruoka, eli ei ravintolassa syöminen)

–       asumisen menot (vuokra, vastike ja sähkö)

–       liikkumisen kulut (bussikortti, auton polttoaineet, huollot yms)

–       kommunikointi (puhelin ja netti)

–       sään mukaiset vaatteet

–       lasten koulu ja harrastukset

–       vakuutukset

Mikäli sinulla on tiukkaa saada rahat riittämään elämisen välttämättömiin kuluihin, se todennäköisesti aiheuttaa sinulle voimakasta stressiä. Mikäli sinulla ei ole rahaa vuokraan tai sähkölaskuun, saati ruokaan, aiheuttavat ne hyvin nopeasti unettomia öitä.

Lainanhoitokulut

Toisena ryhmänä budjettiin tulevat lainanhoitokulut. Lainanhoitokuluja ovat asuntolaina, autorahoitus, kulutusluotot, osamaksut, luottokortit ja pikavipit.

Mikäli sinulla ei ole rahaa hoitaa lainanhoitokuluja, tulee se varsin nopeasti aiheuttamaan sinulle merkinnän luottotietoihisi sekä ajaudut ulosottoon.

Mukavuudet

Kolmantena ryhmänä ovat mukavuudet. Olen huomannut, että monta kertaa opetetaan, että matka kohti taloudellista hyvinvointia tarkoittaa elämistä kurinalaisesti ja pidättäytymistä kaikista mukavista asioista, kunnes tavoitteet ovat täytetty. Eli sinun pitäisi kurjistaa elämääsi vuosiksi tai vuosikymmeniksi ja vasta sitten, kun tavoite on saavutettu voit taas nauttia elämästä. Eihän se noin voi mennä, vaan jokainen päivä on yhtä tärkeä.

Olen aikaisemmin taloushaasteen toisissa jaksoissa puhunut siitä, miten sinun kannattaa ohjata elämisen kulujen ja lainanhoitokulujen jälkeen jääviä rahoja mahdollistaaksesi taloudellisen kasvun niin, että myös matka kohti tavoitteita on mukava.

Selkeys omista menoista

Pelkästään talouden suunnittelu ei vie sinua tavoitteeseesi. Sen lisäksi sinun pitää seurata myös toteumaa.

Kun olet tehnyt suunnitelmasi, seuraa tulevina kuukausina sitä, miten suunnitelmasi toteutuu käytännössä. Todennäköisesti varsinkin alussa tulee paljon poikkeamia. Mitä parempi suunnitelmasi on ja mitä aktiivisemmin seuraat toteumaa, sitä nopeammin opit toimimaan suunnitelmasi mukaisesti. Toisin sanoen, sitä paremmaksi tulet toimimaan rahan kanssa.

Et voi vain säästämällä saavuttaa taloudellista hyvinvointia

Suunnittelemalla rahan käyttöäsi ja seuraamalla suunnitelmiesi toteutumista, saat taloudessasi parempia tuloksia aikaiseksi olemassa olevilla tuloillasi. Jos sinä haluat edetä kohti taloudellista hyvinvointia, tulee sinun saada luotua ylijäämäinen talous ja saada raha tekemään töitä puolestasi.

Kehittääksesi tulojasi joudut (pääset) muuttamaan ajatteluasi itsestäsi ja kyvyistäsi tienata. Mielestäni tämä on yksi taloudellisen muutoksen parhaita asioita. Eli voidaksesi saavuttaa haluamasi unelmat, sinä olet se, jonka pitää kasvaa, kehittyä ja muuttua tullaksesi siksi henkilöksi, joka unelmasi toteuttaa.

Mikä on se keino, jonka avulla juuri sinä voisit palvella muita ihmisiä ja auttaa heitä saavuttamaan heidän tavoitteensa? Se on se keino, jonka avulla sinä voit lisätä tulojasi ja kasvattaa talouttasi.

#raha #vauraus #hyvinvointi #menestys #talous #onnellisuus #sjoittaminen

PS. Minulta on tulossa lähitulevaisuudessa ilmainen excel-pohjainen oman talouden seurantatyökalu sinun käyttöösi matkallasi avuksesi sinun taloutesi kehittämiseen. Itse excel on jo valmis, mutta haluat tehdä siihen vielä opastusvideon joka tekisi taulukon käytöstä mahdollisimman helppoa ja samaan aikaan tuloksekasta.