Haluatko sinä saada rahan tekemään töitä sinun vaurastumisesi puolesta? Mikäli vastauksesi on myönteinen, tulee sinun sijoittaa rahasi jotta ne voisivat tuottaa sinulle tuloa. Mutta, ennen sijoittamisen aloittamista sinulla kannattaa olla sijoitussuunnitelma. Ilman suunnitelmaa rahasi ei tiedä miten sinä haluat sen toimivan ja tuottavan.
Miksi sijoitussuunnitelma on tärkeä?
Todennäköisesti jokainen meistä on kuullut sijoittajista, jotka ovat nousumarkkinassa innostuneet sijoittamaan ja kurssien laskiessa paniikissa myyneet sijoituksensa pois. Tämä on useimmiten johtanut tappioihin ja päätelmään, ettei vaurastuminen sijoittamalla ole mahdollista.
Silloin kun markkina nousee ja sijoitusten arvo kasvaa, ihmiset kiinnostuvat sijoittamisesta. Mitä korkeammalle kurssit nousevat, sitä laajempaa innostus on ja sitä useammat sijoittavat rahojaan. Se, mitä tässä käytännössä tapahtuu on, että ihmiset ostavat sijoitukset silloin kun niiden arvo on korkealla, eli ne ovat kalliita. Kaikki markkinat ovat syklisiä, eli jossain vaiheessa kurssit lähtevät alaspäin. Silloin nuo kalliilla ostaneet sijoittajat huomaavat, että heidän sijoitustensa arvo laskee nopeasti ostohinnan alapuolelle ja suurempien tappioiden välttämiseksi he myyvät sijoituksensa pois – tappiolla.
Hyvin laadittu sijoitussuunnitelma auttaa sinua välttämään tämänkaltaiset tunnekuohussa tehtävät osto- tai myyntipäätökset. Se auttaa sinua pitämään tavoitteesi kirkkaana mielessäsi, hallitsemaan riskejä ja tekemään johdonmukaisia päätöksiä markkinoiden vaihteluista huolimatta. Hyvin laadittu sijoitussuunnitelma varmistaa, että sijoituksesi tukevat pitkän aikavälin tavoitteitasi ja että tiedät tarkasti, miksi teet mitäkin.
Mitä sinun tulee ottaa sijoitussuunnitelmassasi huomioon?
Mikä on sijoittamisen tavoite?
Ensimmäinen askel on selvittää, mitä sinä haluat sijoittamisella saavuttaa. Haluatko sinä sijoittaa saavuttaaksesi paremman tulotason eläkeiässä, vai sijoitatko esimerkiksi kerätäksesi rahaa jotain suurempaa hankintaa varten?
Kun sinulla on tiedossa, mitä sinä haluat sijoittamisen avulla saavuttaa, osaat nähdä sijoittamisen pitkän tähtäimen toimintana ennemmin kuin tässä hetkessä tapahtuvana pelinä jossa haetaan pikavoittoja. Silloin et myöskään niin helposti haksahda tekemään hätäisiä liikkeitä markkinoiden vaihdellessa vaan pystyt luottamaan pidemmän ajanjakson kehitykseen niin markkinoilla kuin sijoituksissasi.
Kun tiedät tavoitteesi, voit myös valita sijoitusstrategian ja sijoittamisen kohteet, jotka tukevat juuri sinun tavoitteidesi saavuttamista. Jos sijoitustesi tavoite on kaukana tulevaisuudessa, kannattaa sinun toteuttaa sijoittaminen hyvin eri tavalla kuin silloin, jos keräät rahaa esimerkiksi kymmenen vuoden sisällä tapahtuvaa isoa hankintaa varten.
2. Mitä sinä sijoitat?
Toinen askel on arvioida, kuinka paljon rahaa voit sijoittaa ja kuinka usein. Jotta sinulla olisi rahaa mitä sijoittaa, tulee sinulla olla ylijäämäinen talous. Jos sinulla ei jää elämisen kulujen jälkeen yhtään rahaa mitä laittaa sivuun, ei sinulla ole mitä sijoittaa. Onko sinulla valmiina isompi potti esimerkiksi perinnön kautta tullutta rahaa, vai onko tarkoituksesi tulevaisuudessa siirtää tuloistasi osa sivuun ja sijoittaa?
Sinäkin olet varmasti kuullut sanonnan, että maksa itsellesi ensiksi. Tämä on tapa, joka edistää sijoittamisen toteutumista ja tavoitteidesi saavuttamista. Tee sinun palkkatilillesi automaattisiirto sinun palkkapäivänäsi jolloin raha siirtyy itsestään tililtäsi arvo-osuustilillesi. Silloin tuo sijoituksiin menevä raha on kuin vero sinun taloudellisen tulevaisuutesi kehittämiseksi. Ei mene kauaa, kun totut tilanteeseen etkä kaipaa sijoituksiin menevää rahaa arjen raharesurssissasi.
Edellä kuvattu tapa on yksi suurimmista tekijöistä joka erottaa vaurastuja muista ihmisistä. Vaurastujat siirtävät ensiksi rahan sijoituksiin ja elävät lopuilla, kun taas muut elävät ja kuluttavat ensiksi ja laittavat sitten rahaa sijoituksiin jos sitä jää kulutukselta yli.
3. Miten paljon sinä haluat käyttää aikaa sijoittamiseen?
Sijoittaa voi monella tavalla. Sinä voit automatisoida koko sijoittamisen, eli sinun ei tarvitse oikeastaan käyttää siihen aikaa nimeksikään. Toisaalta, voit perehtyä asiaan hyvinkin intohimoisesti ja käyttää merkittävän määrää aikaa siihen.
Sinun kannattaa miettiä, että kuinka kiinnostunut sinä olet sijoittamisesta ja sijoituskohteista. Pohdi, kuinka paljon olet valmis omistautumaan sijoitusten tutkimiseen ja hallintaan. Valintasi vaikuttaa siihen, miten sijoittamisen toteutat ja millaisia sijoituskohteita sinun kannattaa käyttää.
Passiivinen sijoittaja voi automatisoida sijoittamisen niin, että arvo-osuustililtä rahat siirtyvät automaattisesti hänen ennalta suunnitteleman mallin mukaisesti vaikkapa indeksirahastoihin. Samaan aikaa aktiivinen sijoittaja taas saattaa käyttää merkittävän määrän aikaa esimerkiksi eri yritysten tai markkinoiden analysointiin osatakseen valita hänen mielestään oikeat sijoituskohteet.
4. Mikä tai mitkä omaisuuslajit kiinnostavat sinua?
Sijoitusmaailmassa on useita eri omaisuuslajeja. Mieti, mikä niistä mahdollisesti kiinnostaa sinua niin, että haluat perehtyä siihen tarkemmin. Silloin, kun jokin omaisuuslaji tai sijoituskohde kiinnostaa sinua valmiiksi, omaksut ihan varmasti enemmän tietoa ja osaat tehdä parempia valintoja kuin, että koet koko aiheen epämiellyttäväksi.
Tähän liittyy myös se, mitä haluat sijoittamisen avulla toteuttaa. Tiedän esimerkiksi ihmisiä jotka ovat kiinnostuneet asuntosijoittamisesta sen takia, että he ovat kiinnostuneet asuntojen kunnostamisesta ja haluavat tarjota kauniita koteja ihmisille asuttavaksi. Silloin on luonnollista, että asuntosijoittaminen on keino toteuttaa kumpaakin. Joku taas on haluaa edistää omien arvojensa mukaista liiketoimintaa ja siksi sijoittaa rahansa omasta mielestään vastuulliseen toimintaan.
Kannattaa toki huomioida, että omaisuuslajit ovat yhteydessä myös toisiinsa. Siksi opiskelemalla niitä kaikkia lisäät ymmärrystä sinun suosikkiomaisuuslajistasi. Jos ajatellaan, että olet kiinnostunut nimenomaan asuntosijoittamisesta. Asunnot on tehty raaka-aineista, vuokraus on yksi liiketoiminnan muoto ja arvopaperimarkkinan syklisyys vaikuttaa myös asuntomarkkinaan, eli noiden kaikkien ymmärtäminen edistää sinun asuntosijoittamistasi.
Mikä näistä omaisuuslajeista kiinnostaa sinua?
Arvopaperimarkkina
Asunnot ja kiinteistöt
Raaka-aineet ja jalometallit
Liiketoiminta
Päätä, mistä aloitat ja laajenna osaamistasi ajan myötä.
5. Miten hajautat sijoituksesi?
Markkinat ovat syklisiä, eli eri omaisuuslajien kurssit menevät välillä ylöspäin ja välillä alaspäin. Eri omaisuuslajien kurssit muuttuvat eri tahtiin. Siksi hajauttaminen on yksi sijoittamisen kulmakivistä, koska se auttaa pienentämään sijoittamisen riskejä.
Hajauttaa voidaan monella eri tapaa. Voit hajauttaa sijoitukset esimerkiksi eri omaisuuslajeihin jolloin yhdessä omaisuuslajissa tapahtuvat muutokset eivät vaikuta koko sijoitussalkkuusi. Voit myös käyttää maantieteellistä hajautusta, eli jonkin tietyn maan tai maanosan kriisi ei vaikuta niin paljoa muihin sijoituksiin (tosin tänä päivänä esimerkiksi arvopaperimarkkinat ovat niin sidoksissa toisiinsa, että hyvin usein alueellisella kriisillä saattaa olla maailmanlaajuiset vaikutukset). Voit myös hajauttaa sijoituksesi ajallisesti. Esimerkiksi laittamalla vuosien ajan joka kuukausi tietyn summan rahaa sijoituksiin, saat erinomaisen ajallisen hajautuksen. Silloin olet paremmin suojassa markkinoiden heilahteluilta.
6. Suunnittele etukäteen, että mitä teet kun markkina syöksyy alas tai nousee ylös
Kuten edellä todettiin, suurimmat sijoittamisen virheet tehdään usein jonkin tyyppisen tunnekuohun vallassa. Silloin kun markkinat ovat korkeimmillaan, sijoittamisen huuma valtaa ihmiset ja ostetaan sijoitukset kalliilla. Vastaavasti siinä vaiheessa, kun kurssit romahtavat yritetään päästä mahdollisimman nopeasti sijoituksista eroon ja myydään ne pilkkahintaan.
Sijoittamisen psykologia ja tunnetilojen ennakointi onkin yksi suurimmista menestystekijöistä. Suunnittele etukäteen, miten toimit eri tilanteissa:
Markkinoiden lasku – ostatko lisää halvemmalla, pidät olemassa olevat sijoitukset vai myyt pois?
Markkinoiden nousu – realisoitko arvonnousun vai pidät sijoituksesi pitkässä juoksussa?
Tunteiden hallinta ja ennakkoon tehty suunnitelma ovat avain sinun sijoitustesi onnistumiseen.
7. Miten usein tarkastelet sijoituksiasi ja teet mahdollisia korjauksia?
Päätä etukäteen, että kuinka usein seuraat sijoituksiasi ja arvioit niiden suorituskykyä. Koska markkinat vaihtelevat ja vaikuttavat eri omaisuuslajeihin eri tavalla, välillä on hyvä pysähtyä tarkastelemaan sijoituksia.
Ajatellaan vaikka, että olet ennakkoon miettinyt hajauttavasi sijoituksiasi niin, että esimerkiksi 20% on jalometalleissa ja 40% arvopaperimarkkinassa. Nyt jalometallien arvo on noussut ja samaan aikaan arvopaperien on laskenut. Huomaatkin, että markkinamuutosten seurauksena tilanne onkin 30% jalometalleissa ja 30% arvopapereissa. Haluat palauttaa tuon suhteen suunnitelmasi mukaiseksi ja realisoit osan jalometalleista (eli myyt niitä kalliilla) ja niistä saaduilla rahoilla ostat lisää arvopapereita (ostat niitä halvalla). Näin saat palautettua tilanteen suunnitelmasi mukaiseksi (tässä kannattaa ottaa huomioon myös verot, koska joudut todennäköisesti maksamaan veroa jalometallien arvonnoususta johtuvasta myyntivoitosta).
Suunnitelmassasi mieti ennakkoon kuinka usein tarkastelet tilannetta. Tapahtuuko se vaikkapa kuukausittain, neljännesvuosittain vai esimerkiksi kerran vuodessa? Mikä olisi sinulle luonteva tapa hoitaa asia?
Mieti myös, miten teet mahdollisia korjauksia. Teetkö ne niin kuin tuossa esimerkissä kerroin, vai toteutatko ne muulla tavalla? Yksi vaihtoehto olisi esimerkiksi se, ettet myisikään mitään, vaan saadaksesi salkkusi tasapainotettua käytätkin koko kuukausittaisen sijoituksiin menevän rahasi tässä tilanteessa pelkkiin arvopapereihin?
8. Mitä resursseja käytät sijoittamiseen ja sen opetteluun?
Vaurastumisen kaava = vaurastumiseen tarvitaan kolmea asiaa: rahaa, aikaa ja korkoa korolle ilmiö. Mikäli pystyt nostamaan mitä tahansa näistä kolmesta asiasta, se vaikuttaa vaurastumiseen positiivisesti. Jos sinulla on enemmän rahaa mitä sijoittaa, saat todennäköisesti parempia tuloksia kuin pienemmällä summalla. Mitä kauemmin rahalla on aikaa tehdä töitä sinua vaurastuttaakseen, sitä parempaa tuloksia voit odottaa. Samoin, mitä suurempaa tuottoa sijoituksillesi saat, sitä paremmat tulokset saavutat.
Miten sinä edistät sijoitustesi kasvua? Kirjaa suunnitelmaan miten mahdollisesti kasvatat sijoituksiin menevää rahasummaa ja miten opiskelet paremmaksi sijoittajaksi saadaksesi parempaa tuottoa.
Kun olet määritellyt tavoitteesi ja laatinut suunnitelmasi, on aika aloittaa. Ensimmäinen sijoitus voi tuntua isolta askeleelta, mutta aloittaminen on tärkeintä. Sijoittaminen on matka, joka palkitsee suunnitelmallisen ja johdonmukaisen etenemisen.
Linkki puolen tunnin valmennusvideoon sijoitussuunnitelmasta: https://youtu.be/45i7KgtRDts