Edellisessä jaksossa me puhuimme budjetoinnista. Mikäli sinä haluat saada parempia tuloksia ja kehittää henkilökohtaista talouttasi, tulee sinun tietää minkä verran sinulla on rahaa käytettävissäsi ja mihin oikeasti sitä tällä hetkellä käytät. Sen jälkeen tulisi miettiä suunnitelma, miten sinun kannattaisi käyttää sitä, että rahaa riittäisi arjen välttämättömyyksien ohella myös sinulle tärkeisiin ja mieluisiin asioihin.
Jotta sinä voisit edetä kohti taloudellista hyvinvointia, et voi käyttää kaikkea rahaa arjen kuluihin, vaan osa siitä pitäisi tekemään töitä puolestasi. Samaan aikaa emme voi katsoa pelkästään kaukaiseen tulevaisuuteen, vaan on tärkeää huolehtia siitä, että on turvassa lyhyellä aikavälillä. Silloin kun sinulla on taloudessasi reservejä, äkillinen sähkön hinnan tai asuntolainojen korkojen nousu eivät aiheuta sinulle unettomia öitä, koska tiedät taloudellisesti varautuneesi yllätyksiin. Elämän ei tule ole pelkkää säästämistä, vaan on tärkeää myös nauttia elämästä. Siksi sinulla kannattaa olla varattuna osa rahasta hyvällä omallatunnolla tapahtuvaan mukaviin asioihin kuluttamiseen.
Eli, mikäli haluat saada hyviä tuloksia henkilökohtaisessa taloudessasi, tulisi sinulle jäädä elämisen välttämättömien kulujen (budjetointijaksossa käsittelemämme kaksi ensimmäistä kuluryhmää) lisäksi riittää rahaa myös:
-
Sijoittaminen. Sijoitettu raha kasvaa korkoa korolle ilmiön avulla, eli tekee töitä sinun ja vaurastumisesi puolesta. Laittamalla rahaa sivuun ja sijoittamalla sen, luot turvaa ja taloudellista hyvinvointia tulevaisuuteen. Vaurastumisen kaava on rahaa x aikaa x korkoa korolle ilmiö. Eli vaurastuaksesi tarvitset rahaa sijoitettavaksi, aikaa tuon rahan työskennellä ja korkoa korolle kasvua.
-
Säästämiseen. Sinulla tulisi olla olemassa taloudellinen puskuri, eli rahaa säästössä pahan päivän varalle. Yksi ihan ensimmäisiä asioita minkä sinä todennäköisesti haluat omassa taloudessasi saavuttaa, on taloudellinen mielenrauha. Mielenrauha syntyy siitä, että sinulla on olemassa taloudellinen puskuri. Puskuri tarkoitta sitä, että sinulla on sen verran rahaa säästössä, etteivät mahdolliset äkilliset laskut, tulojen heilahtelut tai esimerkiksi sähkön, polttoaineen tai ruoan hinnannousut saa sinua heti polvillesi.
-
Opiskelemiseen. Mikäli haluat kehittää kykyäsi tienata paremmin, oppia hankkimaan lisätuloja sekä saamaan tuottoa sijoittamalla, tulee sinun opiskella ja siten kehittää kykyäsi parantaa taloudellista tilannettasi. Se mikä on sinun taloudellinen tilanteesi nyt, se perustuu siihen osaamiseen mitä sinulla on ollut tähän mennessä. Jos haluat muuttaa tilannettasi, tulee sinun opiskella erilaisia tapoja ajatella ja toimia omassa taloudessasi sekä elämässäsi. Opiskelu on satsaus sinuun itseesi ja sinun kykyysi muokata tulevaisuuttasi.
-
Mukavuuksiin. Elämä ei saa olla pelkkää säästämistä ja tulevaisuuteen tähtäämistä. On tärkeää, että sinulla on mukavaa myös nyt. Kun budjetoit tietyn summan rahoista mukavuuksiin, voit käyttää rahaa puhtaalla omallatunnolla mielestäsi kivoihin asioihin.
Jotta sinulla ylipäätään olisi rahaa elämisen kulujen jälkeen noihin neljään asiaan laitettavaksi, tulee sinulla olla ylijäämäinen talous. Se tarkoittaa sitä, että sinun elämisen kulusi ovat pienemmät kuin tulosi, tai vaihtoehtoisesti sinun tulosi ovat suuremmat kuin elämisen kulusi. Nämä kaksi asiaa kuulostavat samalta, mutta psykologisesti niiden välillä on suuri ero.
Ensi jaksossa puhumme siitä, miten sinä saat kehitettyä itsellesi ylijäämäisen talouden. Eli, jos sinulla tällä hetkellä rahat riittävät nippanappa elämiseen ja ihmettelet, mistä kummasta sitä riittäisi sijoittamiseen, säästämiseen yms – älä huoli. Seuraava jakso auttaa tässä asiassa.
Tässä linkki tämänkertaiseen videoon: https://youtu.be/-PPNuL4gYrw