Kolme tapaa ajatella rahasta ja sen käytöstä

Oletko sinä tiedostanut millä tavalla sinä ajattelet rahan käytöstä ja miten se vaikuttaa sinun taloutesi tuloksiin? Oletko miettinyt miten rahasuhteesi ja rahan käyttösi kuvaavat sinua ja sinun arvojasi?

Meillä on kolme erilaista tapaa ajatella rahan käytöstä. Suhteesi rahaan, ajattelusi rahan käytöstä sekä taloudelliset tuloksesi eivät suoraan riipu tulojesi suuruudesta. Luonnollisesti pienillä tuloilla on hankalampaa saada ylijäämää aikaiseksi. Samaan aikaan suuremmatkaan tulot eivät tarkoita, että sinulta jäisi elämisen kulujen jälkeen mitään yli, sillä yleensä mitoitamme kulumme vastaamaan tulojamme. Ylijäämäisen talouden luominen ja rahan säästäminen tai sijoittaminen vaatiikin tietoista päätöstä ajatella rahasta ja sen käytöstä vaurastuttavalla tavalla.

Köyhä tapa ajatella rahasta

Köyhällä tavalla ajateltaessa, raha on aina niukka resurssi. Tuntuu siltä, että sitä on aina liian vähän ja kaikki raha menee laskuista yms velvoitteista selviytymiseen. Toisin sanoen kaikki raha menee elämisen juokseviin kuluihin ja ensisijaisena tavoitteena on saada raha riittämään siihen, kun saa seuraavan palkan, eläkkeen tai muun tulon. Säästäminen ja ylipäätään tulevaisuuteen varautuminen tuntuu mahdottomalta, koska elät ihan täysin kädestä suuhun. Tässä ajattelutavassa raha on lähinnä stressin ja huolen aihe. ”Rahalla ei voi ostaa onnea” tuntuu olevan lohdullinen mantra, mutta samalla kaipaat vakautta, jonka taloudellinen turva sinulle toisi.

Keskiluokkainen tapa ajatella rahasta

Keskiluokkaisessa tavassa ajatella rahaa ja sen käyttöä, fokus on mukavuudessa. Ajatuksesi on, että kova työ ja sen myötä tapahtuva tulojen kehitys palkitaan hankkimalla mukavia asioita ja puitteita elämääsi. Tälle ajattelutavalle ominaista on, että tiedostamatta sinun arjen menosi kasvavat tulojen kanssa. Vaikka tulosi saattavat olla suuretkin, sinun menosi kasvavat samassa suhteessa. Eli, kaikista mukavuuksista huolimatta, tämä ajattelutapa ei poikkea köyhästä tavasta ajatella rahasta ja sen käytöstä. Kummassakin elät käytännössä kädestä suuhun, eli kaikki mikä tulee, kaikki myös menee ennen seuraavaa palkkapäivää.

Vauras tapa ajatella rahasta ja sen käytöstä

Vauraassa tavassa ajatella raha ei ole vain selviytymistä tai mukavuuksia varten. Tälle ajattelutavalle ominaista on se, että raha on työkalu jolla luodaan mahdollisuuksia niin itselle kuin läheisille. Toisin sanoen raha tarkoittaa potentiaalia ja vapautta.

Vauraassa ajattelumallissa tarkoituksena on saada raha tekemään töitä sinun puolestasi. Jotta tämä olisi mahdollista, et voi käyttää kaikkea rahaasi elämisen kuluihin tai mukavuuksiin, vaan sinun pitää pystyä laittamaan osa rahasta sivuun. Niin kuin aikaisemmin sanoin, pienillä tuloilla tämä on hankalampaa kuin suuremmilla, mutta suuretkaan tulot eivät tätä mahdollista jos sitä ei tee tietoisesti.

Mikä on sinun ajattelumallisi?

Raha ei ole pelkästään numeroita tilillä; se on väline, jolla voit muokata elämääsi ja maailmaa ympärilläsi. Olipa ajattelutapasi mikä tahansa, oleellista on tietoisuus siitä ja sen vaikutuksista elämääsi. Jos haluat muuttaa elämääsi ja saavuttaa vaikkapa lisää vapautta, muutos lähtee liikkeelle ajattelumallisi muuttamisesta.

Millaisia uskomuksia minulla on rahasta? Miten ne vaikuttavat päätöksiisi ja toimintaasi? Oletko valmis muuttamaan ajattelutapaasi, jos se tarkoittaa lähempänä olemista niitä tavoitteita, joita haluat elämässäsi saavuttaa?

Linkki puolen tunnin videoon aiheesta: https://youtu.be/Xw0niD5xtKQ

#raha #vauraus #hyvinvointi #menestys #onnellisuus #sijoittaminen #köyhyys #mukavuus #talous