Taloushaaste 2024

Haluatko saada taloutesi parempaan kuntoon vuonna 2024? Lähde mukaan vuoden mittaiseen ilmaiseen taloushaasteeseen, jonka aikana sinä saat tarvitsemaasi tietoa ja tukea oman taloutesi kehittämiselle.

Kuvittele mielessäsi tilanne, että katsot vuoden kuluttua omaa elämääsi ja henkilökohtaista talouttasi taaksepäin, todeten itsellesi kuinka paljon olet vuoden kasvanut, oppinut ja kehittynyt taloudellisesti. Vuoden 2024 aikana tulet osallistumaan jännittävään matkaan, jossa jokainen viikko on omistettu yhdelle talouden kehittämisen askeleelle. Saat syvällisiä oivalluksia, käytännön vinkkejä ja pysyvää muutosta omaan elämääsi.

Miten haaste toimii:

Jokainen viikko vuodesta 2024 tarjoaa sinulle uuden teeman, jonka parissa työskentelet seitsemän päivän ajan. Joka lauantai ilmestyy viikkokirje, jossa käydään läpi kyseisen viikon teema. Siinä kerrotaan miksi kyseinen aihe on sinun taloutesi kannalta tärkeä. Viikkokirjeessä on mukana myös konkreettiset ohjeet, miten sinun kannattaa kyseisen aiheen kohdalla toimia. Viikkokirjeen löydät verkkosivuiltani blogista ja linkin siihen somekanaviltani. Lisäksi joka lauantai julkaistaan Vaurautta ja Hyvinvointia YouTube-kanavalle video samasta aiheesta.

Esimerkkejä viikkojen teemoista:

– Budjetointi: Aloita vuotesi ymmärtämällä, miten budjetti palvelee sinua ja varmistaa, että sinulla on rahaa sinulle tärkeisiin asioihin.
– Säästäminen: Opit ymmärtämään miten voit säästää omassa taloudessasi niin, ettei elämäsi laatu kärsi siitä eikä elämä mene kituuttamiseksi tai nuukailuksi.
– Tulonlähteiden monipuolistaminen: Tutustu tapoihin lisätä tulojasi ja kasvattaa talouttasi

Miten valmistaudut haasteeseen:

– Aseta tavoitteet: Ennen vuoden alkua, mieti mitä haluat saavuttaa ja kirjoita tavoitteesi itsellesi ylös (jos olet epävarma millainen hyvä tavoite voisi olla, älä huoli, tavoitteen asettaminen tulee olemaan ensimmäisen viikon teemana).
– Kalenteroi: Varmista, että sinulla on joka viikko aikaa omistautua hetki haasteelle.
– Sitoudu: Päätä seurata haastetta ja tee taloutesi kehittämisestä keskeinen teema vuodelle 2024.

Lopuksi:

52 Askeleen taloudellinen haaste on vuoden mittainen sitoumus itsesi ja taloudellisen hyvinvointisi kehittämiseen. Haasteen tarkoituksena ei ole tehdä rahasta ja taloudestasi elämäsi pääasiaa. Sen tavoitteena on auttaa sinua saavuttamaan taloudessasi parempia tuloksia, jotta sinulla olisi mahdollisuus keskittyä elämässäsi oikeasti tärkeisiin asioihin eikä ajatella sitä, että onko sinulla niihin varaa.

Otatko haasteen vastaan?