Itsensä kehittämisen legenda, jos edesmennyt Jim Rohn, opetti, että olemme keskiarvo viidestä lähimmästä ihmisestämme. Sillä, kenen kanssa vietämme aikaa, keskustelemme, vaihdamme ajatuksia sekä teemme asioita on valtavan suuri merkitys omalle elämällemme sekä sen kehittämiselle. Jos vietämme aikaa viiden alkoholistin kanssa, on hyvin todennäköistä, että meistä tulee se kuudes alkoholisti. Samoin, jos vietämme aikaa viiden urheilijan kanssa, on silloin huomattavasti todennäköisempää, että elämme terveellisesti, urheilemme ja olemme fyysisesti hyvässä kunnossa.
Kun haluamme muuttaa omaa elämäämme parempaan suuntaan, on meillä parempi mahdollisuus onnistua siinä, jos otamme muutostyöhön mukaan ihmisiä, jotka suhtautuvat haluamaamme muutokseen positiivisesti ja ovat halukkaita tukemaan meitä siinä. Siksi on tärkeää, että löydämme rinnallemme sellaisia ihmisiä, joilla on yhtäläinen pyrkimys saavuttaa haluamansa elämänlaatu kuten meilläkin.
Miten sinä varmistat, että ympärilläsi on ihmisiä jotka tukevat sinua omalla kasvumatkallasi ja ovat mukana muutoksessa?