Miten sinä aloitat päiväsi? Tiesitkö, että sillä miten sinä aloitat päiväsi on iso merkitys siihen miten loppupäiväsi menee niin tunnetilojen kuin tulostenkin kannalta? Siksi on hyvä varmistaa, että saat hyvän ja positiivisen alun päivääsi.
Me jokainen olemme erilaisia ja meillä kullakin on omat tapamme ja mieltymyksemme. Tässä on minun suositukseni aamuun. Kokeile rohkeasti 😄
– Lähde liikkeelle raittiiseen ulkoilmaan. Liikkeelle lähteminen auttaa sinua heräämään niin fyysisesti kuin henkisestikin (tässä suhteessa me koiranomistajat olemme etulyöntiasemassa, kun meidän on vähän pakkokin lähteä aamusta heti ulos karvaisen kaverimme kanssa).
– Istu hetki alas ja ole läsnä tässä hetkessä. Tämä voi tarkoittaa kupillista kahvia ja ajattelutuokiota lempinojatuolissasi tai vaikkapa ajatustesi kirjaamista ylös muistivihkoon. Itse tykkään istua kahvikupin kanssa alas ja kirjoittaa ylös viisi asiaa josta olen elämässäni kiitollinen, viisi asiaa jotka haluan tulevan 12 kuukauden aikana saavuttaa ja kolme asiaa jotka aion tehdä tänään noiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Näin varmistan heti aamusta, että näkökulmani elämääni on positiivinen (et voi olla yhtä aikaa kiitollinen ja negatiivinen), suunta elämässäni on eteenpäin ja tiedän konkreettisesti, että nuo asiat ovat omassa hallinnassani.
– Jätä kännykkä huomioimatta ainakin ensimmäisen puolen tunnin ajan. Kännykästä tulevat someilmoitukset, sähköpostit ja erilaiset viestit vaativat sinua yleensä jollain tavalla reagoimaan niihin. Olisi hyvä, että saat aamusi käyntiin omilla ehdoillasi, selkeyttämään ajatuksesi ja olemaan hetki läsnä tässä hetkessä ennen kuin altistat itsesi ulkopuolelta tuleville vaatimuksille.
Miten sinä aloitat päiväsi?