Kirjoittaja: Dave Ramsey on amerikkalainen radiojuontaja, liikemies, kirjailija ja talousvalmentaja. Hän on tullut tunnetuksi omasta Dave Ramsey Show -radio-ohjelmastaan, jossa hän neuvoo kuulijoita heidän henkilökohtaisessa taloudessaan. Ramsey on tunnettu myös kristillisestä uskostaan, jota hän tuo esille myös valmennuksissaan.
Ramsey harjoitti nuoruudessaan kiinteistösijoittamista ja hänellä oli 26-vuotiaana neljän miljoonan dollarin kiinteistösalkku. Salkku oli hankittu lainalla ja lainmuutoksen mukanaan tuoma pankkisäädösten kiristyminen johti siihen, että hänelle rahaa lainanneet pankit vaativat lisää vakuuksia. Koska Ramseylla ei ollut antaa lisävakuuksia ajautui hän konkurssiin. Konkurssin jälkeen Ramsey aloitti pitkän tien kohti vaurautta, mutta tällä kertaa rakentamalla sen ilman lainaa. Saavutettuaan uutta menestystä hän opetti taloustaitoja seurakuntansa apua tarvitseville jäsenille. Ajan myötä hänen tunnettuutensa kasvoi johtaen radiojuontajan työhön omassa showssaan aiheena, miten saada henkilökohtainen talous kuntoon.
Kirjassaan Total Money Makeover Ramsey opastaa miten jokainen meistä pystyy saamaan taloutensa tasapainoon ja vaurastumaan. Kirjan perusajatuksena on, että meidän jokaisen taloudellinen tilanne perustuu meidän itse tekemiimme valintoihin ja meidän omaan toimintaamme. Ramseyn mukaan meillä on rahaan ja sen käyttöön liittyviä uskomuksia (jotka perustuvat yleiseen mielipiteeseen siitä, miten rahan kanssa toimitaan ja, että on ihan normaalia täyttää toiveensa saman tien, vaikka siihen ei olisi varaa ilman, että joutuu ostamaan luotolle). Kirjassa neuvotaan miten muuttaa suhtautumista rahaan ja ennen kaikkea luotolla ostamiseen sekä velkaantumiseen. Hänen ohjeillaan voimme päästä mahdollisimman nopeasti eroon veloista ja sen jälkeen laittaa aikaisemmin velkojen hoitamiseen menneet rahat sijoituksiin, jolloin päästään hyötymään korkoa korolle ilmiöstä. Kirja on kirjoitettu hieman kärjistetysti ja tyylin (varsinkin äänikirjaversion, jonka Ramsey lukee itse) on tarkoituskin hieman ärsyttää lukijaa/kuulijaa.
Kirjan alussa Ramsey kuvaa tyypillisimpiä virheitä mitä monet meistä tekee omassa henkilökohtaisessa taloudessa. Hän korostetusti kuvailee luottokortin käyttämisen, rahoitussopimusten sekä velan ottamisen riskejä (Ramseyllahan on omakohtaista kokemusta siitä, kuinka velkaraha saattaa aiheuttaa henkilökohtaisen konkurssin).
Tämän jälkeen päästään kirjan varsinaiseen antiin, jossa Ramsey kuvaa hänen kuuluisaksi tekemänsä Seitsemän pientä askelta taloudelliseen hyvinvointiin.
- Säästä itsellesi 1000 $:n hätävara
Kirja neuvoo hankkiutumaan veloista eroon, mutta ensimmäinen askel on luoda itselle pieni taloudellinen puskuri. Jos haluat saada taloutesi hallintaan, tulee sinun olla varautunut elämän mukanaan tuomiin vastoinkäymisiin. Kun sinulla on pieni puskuri, olet ensinnäkin varautunut mahdollisiin takaiskuihin (mistä syystä niitä sitten harvemmin myös tapahtuu), eikä sinun tarvitse heti ensimmäisen vastoinkäymisen sattuessa hoitaa sitä luottokortilla (eli ottaa lisää velkaa).
- Hankkiudu eroon veloistasi (lukuun ottamatta asuntovelkaasi) käyttämällä velkavyörytystä
Ramsey neuvoo vyöryttämään kaikki asuntolainaa pienemmät lainat pois mahdollisimman nopeasti. Hänen suosittelemansa tekniikka on kirjata kaikki lainat (ihan kaikki lainat, mukaan lukien vanhemmiltakin otetut) ylös ja laittaa ne kokojärjestykseen. Sen jälkeen maksetaan ne mahdollisimman nopeasti pois järjestyksessä pienimmästä suurimpaan. Jos mahdollista myy nurkissa lojuvaa ylijäämäistä tavaraa ja pyri ansaitsemaan lisätuloja velanmaksun vauhdittamiseksi. Eli Ramsey neuvoo olemaan laittamatta velkoja järjestykseen esimerkiksi koron suuruuden mukaan, vaan sen sijaan kooltaan pienimmästä suurimpaan. Syynä tähän on se, että näin saat mahdollisimman nopeasti tulosta aikaiseksi ja pienestä lumipallosta tulee kierros kierrokselta suurempi pallo.
- Säästä itsellesi kunnon taloudellinen puskuri (3-6 kk:n menoja vastaava määrä rahaa)
Aikaisemmin säästämäsi 1000 dollarin hätävara oli vain ensimmäinen askel saada oma talous hallintaan. Jotta olisit oikeasti turvassa, tulee sinun kasvattaa tuo puskuri 3-6 kuukauden menoja vastaavaksi rahamääräksi. Tuo raha tulee olla helposti käytettävissä ja irrallaan markkinoista. Eli sen tarkoituksena ei ole kasvaa korkoa, vaan olla mahdollisia yllättäviä menoja (Ramseyn mukaan joulu ei ole yllättävä meno. Joulu on joka vuosi marraskuun ja tammikuun välissä, eli sinun pitäisi osata varautua siihen ilman, että tarvitsee kajota puskuriin) varten jemmassa.
- Investoi 15% tuloistasi eläkerahastoosi
Jotta sinä voisit vaurastua, pelkkä rahan säästäminen ei auta. Sinun tulee saada raha tekemään töitä puolestasi, eli hyötyä korkoa korolle menetelmästä. Sijoittamalla 15 prosenttia tuloistasi ja tekemällä sen säännöllisesti (maksa itsellesi ensiksi -periaate) saat ajan mittaan kasvatettua itsellesi sijoituspääoman, joka antaa sinulle mahdollisuuden elää kuten haluat. Dave Ramsey ilmaisee asian näin: ”Live like no one else, so you can live like no one else.”
- Säästä lasten yliopistomaksuja varten
Ramseyn mukaan lasten opiskeluun säästäminen (amerikkalainen ajattelumalli, että vanhempien tulee kustantaa lasten yliopisto-opiskelut) ei ole välttämättömyys, mutta jos sinulla on siihen hyvät taloudelliset edellytykset – tee niin. Samaan aikaan hän neuvoo ottamaan selvää erilaisista stipendeistä edullisemman opiskelun mahdollistamiseksi. Hän myös huomauttaa, että monta kertaa opiskelun tekee kalliiksi se, että opiskelija haluaa asua koulujen asuntoloiden sijasta campuksen ulkopuolella ja siksi se maksaa enemmän. Samoin moni opiskelija ei käytä täysimääräisesti hyödyksi kouluruokailuja, vaan rahaa menee ulkona syömiseen.
- Maksa asuntolaina etuajassa
Päästyäsi kuudenteen askeleeseen, sinun tulisi kirjan mukaan keskittyä asuntolainasi maksamiseen samaan tapaa kuin toisessa askeleessa muiden velkojen maksamiseen. Eli kaikki se raha, joka sinulta jää aikaisempien viiden askeleen jälkeen käytettäväksi, sinun tulisi laittaa asuntolainan maksamiseen (ylimääräisiä lainanlyhennyksiä). Ramsey varoittaa meitä ottamasta liian suuria asuntolainoja, eli ostamasta taloa, joka ylittää tarpeemme. Hänen mukaansa asuntolainaa ottaessa sen ei tulisi koskaan olla 15 vuotta pidempi ja lainanmaksun enempää kuin 25% nettotuloista.
- Kasvata varallisuuttasi ja tee hyväntekeväisyyttä
Päästyäsi seitsemänteen askeleeseen (eli sinulla ei ole enää velkoja ja olet laittanut rahaa sivuun lasten opiskeluja varten ja luonut itsellesi pääomaa tulevaa elämää varten), kuulut kirjan mukaan kahden prosentin joukkoon amerikkalaisista, joilla ei ole velkaa ja talous on kunnossa. Nyt jatka oman sijoitusvarallisuutesi kasvattamista ja elä mukavasti. Samaan aikaan anna vauraudestasi ja auta sinulle tärkeitä ihmisiä tai tahoja heidän elämässään ja taloudessaan.
Kirjasta: Dave Ramseyn kirja The Total Money Makeover on erinomainen opas oman talouden kuntoon laittamiseksi. Kirjassa tuodaan esille tämän päivän taloudellisen ajattelun ja rahankäytön riskejä sekä arvostellaan toimintaa, jossa pyritään täyttämään halut ja tarpeet saman tien, vaikka sitten velkarahalla. Kirja on kirjotettu kärjistetysti ja herättää tunteita, mutta uskon näin Ramseyn sen tarkoittaneenkin. Kirjan esittelemät seitsemän askelta ovat selkeät ja niitä noudattamalla saa talouden parempaan kuntoon. Henkilökohtaisesti pidän enemmän hiukan erilaisesta toimintamallista, jossa samaan aikaan, kun maksetaan velkoja pois ja sijoitetaan rahaa tekemään töitä puolestamme, osa rahasta käytettäisiin tässä hetkessä. Ramseyn toimintamallin avulla suuri määrä ihmisiä on saanut taloutensa kuntoon ja auttamalla muita ihmisiä hän on saanut luotua myös itselleen huomattavan varallisuuden.