Kirjoittaja: Anu Tevanlinna on psykologi, sertifioitu coach sekä hyvinvointia ja muutoksia edistävä valmentaja ja mindfulness -ohjaaja. Missiona hänellä on lisätä hyvinvointia. Hänen ajatuksiaan hyvinvoinnista ja sen lisäämisestä on ollut esillä lukuisissa yhteyksissä eri medioissa.
Kirjan alussa Anu Tevanlinna kuvailee sitä mitä on hyvä elämä ja kuinka meillä jokaisella on oma yksilöllinen näkökulmamme siitä mitä se tarkoittaa juuri meidän elämässämme. Hyvä elämä koostuu asioista, jotka me koemme mielekkäiksi sekä merkityksellisyydestä, eli meille tärkeitä ihmisiä ja asioita. Hyvään elämään kuuluu myötätuulen ja auringon ohella myös rosot sekä karikot.
Kirjan tavoitteena on auttaa meitä määrittämään mitä terveellinen ja hyvinvoiva elämä tarkoittaa juuri meidän kohdallamme, sekä kuinka me saamme rakennettua pysyvän elämäntapamuutoksen niitä edistääksemme. Pysyvän elämäntapamuutoksen ongelmana on monesti se, kuinka saamme säilytetty riittävän motivaation muutoksen toteuttamiseksi. Kirjan avulla tutustumme omiin arvoihimme, eli asioihin joita oikeasti pidämme elämässämme tärkeinä. Kun osaamme luoda tavoitteemme arvojemme pohjalta ja rakentaa elämäntapamuutoksemme konkretia niiden pohjalle, lisäämme onnistumisen todennäköisyyttä.
Elämäntapamuutos ei ole muusta elämästämme irrallinen projekti, jossa unohtaisimme arkemme mukanaan tuomat velvollisuudet sekä vaatimukset. Ymmärtämällä, että hyvinvointimme antaa meille resursseja ja jaksamista toimia paremmin kaikilla elämänalueillamme, on meidän helpompaa motivoitua huolehtimaan omasta terveydestämme paremmin.
Kirja opastaa elämäntapamuutoksen psyykkiseen työskentelyyn sekä opettaa meitä vahvistamaan niitä mielentaitoja, joiden avulla saamme muutoksen toteutettua.
Osa 1: Arvot ja suunta
Muutos lähtee liikkeelle päämäärän asettamisesta. Päämäärä on visio, joka kuvaa sitä tulevaisuuden elämää, jollaista haluamme muutoksen toteutettuamme elää. Hyvin muotoiltu visio auttaa synnyttämään motivaation, eli herättää halun tehdä asioita muutoksen synnyttämiseksi.
Meidän arvomme kertovat meille mikä meille on elämässämme tärkeää ja mistä välitämme. Ne vastaavat kysymykseen, kuten miten haluamme elää. Arvojen avulla luomme muutoksellemme syvemmän merkityksen. Ne auttavat meitä ymmärtämään mikä on niin arvokasta, että meidän kannattaa ponnistella ja mennä omalle epämukavuusalueellemme sen saavuttamiseksi.
Kirjassa Tevalinna havainnollistaa elämäntapamuutosta ympyräkuviolla jossa muutoksen tulokset ovat uloimmalla kehällä, toiminta keskimmäisellä kehällä ja meidän sisimpämme (arvot ja identiteetti sekä yksilölliset piirteet) sisimmällä kehällä. Mikäli muutos tapahtuu pelkästään tulos- ja käyttäytymistavoitteiden (kaksi ulointa kehää) varassa, ei se todennäköisesti tule onnistumaan. Kun selvitämme itsellemme, että millaiseksi ihmiseksi haluamme muuttua, muutos onnistuu paljon todennäköisemmin.
Jollekulle meistä hyvinvointi ja terveelliset elämäntavat kuvaavat suoraan hänen arvojaan. Silloin elämäntapamuutos vie häntä kohti hänen arvojensa mukaista elämää. Toisille meistä taas terveys ja hyvinvointi eivät välttämättä ole tärkeimpien arvojemme joukossa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikä omasta hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen edistäisi myös hänen arvojensa mukaista elämää. Kehittämällä omaa terveyttämme ja hyvinvointiamme kasvatamme samalla omia voimavarojamme, joiden avulla jaksamme toteuttaa omien arvojemme mukaista elämää. Arvoja pohtiessamme huomaammekin usein, miten elämän eri osa-alueet kietoutuvat yhteen muodostaen yhden kokonaisuuden, jossa osa-alueet vaikuttavat toinen toisiinsa.
Osa 2: Suunnittelu
Me jokainen olemme oma yksilömme erilaisine mieltymyksinemme ja ajatuksinemme. Siksi tuntuu oudolta ajatus, että olisi jonkinlaiset universaalit ja kaikille sopivat ohjeet elämäntapamuutokselle. Ensinnäkin olemme jokainen oman elämämme paras asiantuntija. Siksi kukaan muu ei pysty huomioimaan meidän omaa arkeamme ja siihen liittyviä asioita yhtä hyvin kuin me itse. Mikäli yritämme kuuliaisesti noudattaa jotain yleispätevää ohjetta, käy herkästi niin, että jonkin esteen tullessa matkaan luovumme koko suunnitelmasta koska emme pysty noudattamaan sitä orjallisesti. Silloin hyvin alkanut muutosmatka kariutuu pieneen yksittäiseen joustamattomaan yksityiskohtaan.
Tunnistamme oman persoonallisuutemme (ns Big Five -mallin mukaisesti) arvioimalla meidän ulospäinsuuntautuneisuuttamme, sovinnollisuuttamme, tunnollisuuttamme, tunnetasapainoamme sekä avoimuuttamme uusille kokemuksille. Siten opimme miten meidän kannattaa ottaa persoonallisuutemme, vahvuutemme ja haasteemme huomioon omaa muutossuunnitelmaamme tehdessämme ja sitä toteuttaessamme.
Muutos tapahtuu tekemällä. Varmistaaksemme muutoksen toteutumisen kannattaa meidän pilkkoa päätavoitteemme pienemmiksi osatavoitteisiksi ja nekin vielä minitavoitteiksi. Kun pilkomme tavoitteet riittävän pieniksi yksiköiksi, konkretisoituu niiden toteuttaminen pieniksi helposti toteutettaviksi teoiksi.
Osa 3. Toiminta
Monta kertaa meidän elämäntapamuutoksemme tyrehtyy liian suuriin muutoksiin. Sen sijaan, että miettisit muuttavasti koko elämäsi kerralla, mieti minkä pienen pienen asian voisit tehdä saman tien muutoksesi eteen. Pysyvä muutos tapahtuu muuttamalla pieniä asioita ja tekoja arjessa. Siksi se mitä sinun pitää tehdä saadaksesi haluamasi tulokset aikaiseksi, on löytää pieniä hyvinvoinnin tekoja sekä valintoja, asioita jotka vievät sinut pienenpienen askeleen kohti tavoitettasi ja tietoisesti muuttaa toimintaasi.
Sen sijaan, että miettisit mitkä kaikki asiat ovat kiellettyjä elämäntapamuutoksessasi, mieti mitä sellaisia asioita voisit lisätä arkeesi, jotka vievät sinua kohti tavoitteitasi.
Lähtökohtana onnistuneelle muutokselle on se, että meillä on meitä motivoiva tavoite, joka vetää meitä puoleensa. Aina motivaation tuulet eivät kuitenkaan puhaltele. Siksi ripaus tahdonvoimaa auttaa varmistamaan, että tavoitetta kohti meitä kuljettavat päätökset ja valinnat voittavat useammin kuin häviävät. ”Tahdonvoima on kykyä tietää, mitä haluaa, sekä voimaa sanoa ”ei” väärille ja ”kyllä” oikeille asioille.”
Merkittävät osa meidän toimintaamme on vakiintuneita tapoja. Tapojen merkitys on niiden vaivattomuudessa. Toimiessamme tapojemme mukaisesti, toimimme vähän niin kuin automaattiohjauksella. Tavat ovat muutoksen kannalta hyvä sekä huono asia. Huono sikäli, että omaksumamme huonot, eli meitä tavoitteistamme kauemmaksi vievät tavat, ovat hankalia muuttaa. Hyvä sikäli, että luotuamme hyviä, meitä eteenpäin vieviä tapoja, ne oikeasti vievät meitä melkein automaattiohjauksella kohti päämääräämme.
Osa 4 Mieli mukaan muutokseen
Mielentaidoilla tarkoitetaan esimerkiksi tunteiden säätelyä, kykyä fokusoida huomio johonkin yksittäiseen asiaan tai ajatusten ohjaamista omia pyrkimyksiä tukeviksi. Me voimme kehittää mielen taitoja, kuten mitä tahansa muutakin taitoa, eli harjoittelemalla.
”Mikään määrä treeniin tai ruokavalioon panostamista ei nimittäin tuo pysyvää muutosta, jos mielesi jarruttaa jatkuvasti tai ohjaa toistuvasti harhapoluille.” Siksi on tärkeää, että otamme myös psyykkisen työskentelyn elämäntapamuutokseemme mukaan.
Kehittämällä psykologista joustavuuttamme, huomioimalla tunteemme, harjoittamalla tietoisuus- ja läsnäolotaitojamme sekä muuttamalla oman sisäisen puheemme negatiivisesta itsensä kritisoimisesta positiiviseen ja itsellemme myötätuntoiseen suuntaan, edistämme huomattavasti tavoitteidemme toteutumisen todennäköisyyttä.
Kirjasta: Meillä jokaisella on yksilöllinen elämäntilanteemme, taustatietomme sekä vielä makumme kirjojen suhteen. Jokainen meistä lukee samaa kirjaa hieman eri tilanteesta ja näkökulmasta. Siksi jotkin kirjat ”kolahtavat” toisille ja toisia ne taas eivät saa samalla tavalla innostumaan aiheesta. Olen viimeisen viiden vuoden aikana lukenut ja kuunnellut reilut neljäsataa kirjaa itsensä sekä oman talouden kehittämisestä. Tämä kirja on mielestäni viiden parhaimman kirjan joukossa.
Kirjassa Anu Tevanlinna kuvaa erinomaisesti sitä prosessia kuinka me voimme tutustua omiin arvoihimme, niihin asioihin, joita pidämme elämässämme oikeasti tärkeinä. Kun perustamme muutoksen tavoitteet sekä käytännön tekemisen noihin arvoihin, saamme varmasti parempia tuloksia aikaiseksi. Toinen erinomainen näkökulma on, että muutos ei ole mikään pikaratkaisu tai muusta elämästä irrallaan toteutettava projekti. Elämäntapamuutos on koko elämän läpi jatkuva kasvumatka, jossa saavutamme päämäärämme tuomalla päämäärämme sekä sen mukaisen tavan elää tähän hetkeen. Saavutamme paremman terveyden ja lisäämme hyvinvointiamme, kun elämme terveellisemmin ja huolehdimme hyvinvoinnistamme tässä hetkessä. Kirjan lopussa Tevanlinna vielä muistuttaa meitä kaikkia siitä, että elämä on tässä ja nyt. Eli älä jää odottamaan muutoksesi valmistumista, vaan muista, että jokainen päivä on tärkeä ja siksi meidän ei pidä pelkästään miettiä tavoitteitamme vaan nauttia myös matkasta.
Kirja on kirjoitettu ensisijaisesti omaan terveyteen sekä sen kehittämiseen liittyvistä näkökulmista. Sama prosessi toimii kuitenkin aivan yhtä hyvin myös muilla elämänosa-alueillamme. Mikäli noudatamme tämän kirjan ohjeita, pystymme yhtä hyvin kehittämään omia henkisiä voimavarojamme, ihmissuhteitamme, ammatillista kyvykkyyttämme, vapaa-ajan viettoamme sekä talouttamme kuin fyysistä terveyttämme. Eli ovat sinun tavoitteesi millä tahansa elämän osa-alueella, suosittelen vahvasti lukemaan tämän kirjan. Sen opeilla huomaat toteuttavasi tavoitteesi mielelläsi.