Kirjassaan Unfu*k Yourself skotlantilainen kirjailija Gary John Bishop kertoo seitsemän teesin (voimalauseen) avulla miten sinä pystyt ottamaan vastuun omasta elämästäsi ja saavuttamaan tavoitteesi. Kirja on suorasanaisesti kirjoitettu ja siitä saa parhaimman lopputuloksen irti jos sen kuuntelee alkuperäisversiona kirjailijan itsensä lukemana.
Gary John Bishop lainaa kirjassaan mielellään vanhoja kreikkalaisia filosofeja sekä stoalasia ajattelumalleja. Hän korostaa kirjassaan meidän vastuuta omasta elämästämme (olosuhteista riippumatta) ja näkee vastoinkäymiset mahdollisuutena oppia ja kehittyä. Mielestäni tämä on kirjan parasta antia. Kirjoittaja kärjistää tarkoituksella sanomaansa ja saa helposti lukijassa vastareaktion aikaiseksi puolustaa omaa tilannettaan olosuhteilla ja omasta hallinnasta riippumattomilla asioilla. Tosiasia on kuitenkin se, että meidän kaikkien on mahdollista kehittää itseämme ja elämäämme riippumatta siitä mitkä ovat lähtökohtamme ja olosuhteemme. Se ei tarkoita sitä, että meistä jokaisesta voisi tulla (tai tarvitsisi tulla) huippumenestyjä tai miljonääri. Mutta, emme voi kehittyä ja edetä elämässämme mikäli emme ota vastuuta itsestämme ja elämästämme. Bishopin oppien avulla meidän on mahdollista kasvaa paremmaksi versioksi itsestämme ja elää oman näköistä ja hyvää elämää.
Niin kuin sanoin, kirja on kirjoitettu kärjistäen ja sen sanomasta on helppo pahoittaa mielensä. Mielestäni kirja kuuluu kuitenkin kategoriaan Must Read sen takia, että juuri tuo asioiden kärjistäminen herättää ajatuksia ja auttaa kyseenalaistamaan omat vanhat ajatus- ja toimintamallimme. Kirjasta on olemassa jatko-osat: Stop Doing That Shit sekä Do the Work.
Meillä jokaisella on oma sisäinen höpöttäjämme, eli sisäinen puheemme joka rajoittaa omaa elämäämme. Me olemme menneen elämämme aikana luoneet mielikuvan itsestämme, oman identiteettimme. Sisäinen puhe perustuu tähän identiteettiimme. Se vaikuttaa siihen miten näemme maailman ympärillämme ja kertoo meille mitkä asiat ovat meille mahdollisia ja mitkä eivät. Kirjan alussa Bishop pyytää sinua haastamaan aikaisemmat ajattelumallisi ja lähteä uudistamaan sisäisen höpöttäjäsi tarinoita yksi kerrallaan. Kaikki lähtee liikkeelle päätöksestä käyttää vastedes kieltä jotka ovat hyödyksi eikä haitaksi.
Kirja jatkuu seitsemällä teesillä:
Minä suostun näkemään vaivaa
Kyse ei ole siitä mitä sinulle elämässä tapahtuu vaan siitä, että miten siihen suhtaudut. Et ole tyytyväinen omaan elämääsi tällä hetkellä ja koet, että ansaitsisit paljon enemmän. Et ole kuitenkaan valmis tarttumaan toimeen ja tekemään töitä elämäsi muuttamiseksi, silloin olet ansainnut ja valinnut nykyelämäsi.
Mikäli puolustat nykytilannettasi olosuhteilla tai asioilla joille et voi mitään, silloin pidät kiinni nykytilanteestasi. Jos haluat muuttaa elämääsi, tulee sinun jättää nykytilanteen puolustelu pois ja sen sijaan miettiä miten saat tilannettasi muutettua.
Onnistuminen käy minulta luonnostaan
Me olemme oman identiteettimme ja vanhojen toimintamalliemme vankeja. Me teemme elämässämme valintoja alitajuisesti niin, että lopulta toistamme vanhoja toimintamalleja ja tuloksiamme. Suurin osa meidän ajatuksistamme ovat täsmälleen samoja kuin edellisenäkin päivänä, siksi on varsin loogista, että toimintamme ajaa meidät samaan lopputulokseen kuin aina aikaisemminkin.
Jos haluamme uudenlaisia tuloksia aikaiseksi, pitää meidän pystyä muuttamaan omaa ajatteluamme. Tämä tapahtuu toisaalta tiedostamalla aikaisemmat ajatusmallimme ja tietoisesti poisoppimalla niistä, mutta myös opiskelemalla uutta.
Minä pystyn
Bishop pyytää muistelemaan mennyttä elämääsi, monia onnen ja ilon hetkiä mutta myös monia epäonnistumisia, vaikeuksia ja vastaiskuja. Osa on vastoinkäymisistä on aikanaan tuntunut ylitsepääsemättömältä, mutta todellisuudessa sinä olet selvinnyt niistä kaikista. Monta kertaa tuntuu, että haasteita kohdatessamme meinaamme nujertua niiden alle, mutta meidän tulee oppia näkemään ne todellisessa koossa sen sijaan, että liioittelisimme niitä. Ongelmat ja vastoinkäymiset ovat itse asiassa mahdollisuuksia oppia uutta ja vahvistua.
Olen sinut epävarmuuden kanssa
Meillä on luontainen taipumus haluta varmuutta elämäämme. Vaikka emme olisi tyytyväisiä meidän nykyiseen elämäämme, se on meille kuitenkin tuttua ja siksi se vähimmän vastuksen tie. Eli vaikka meillä olisi tällä hetkellä vastoinkäymisiä ja hankaluuksia elämässämme, pidämme mieluummin niistä kiinni kuin, että hyppäisimme tuntemattomaan ja lähtisimme oikeasti muuttamaan elämäämme.
Meidän tulee pystyä laittamaan mukavuudenhalumme syrjään ja siirtyä omalle epämukavuusalueellemme kehittääksemme itseämme ja elämäämme.
Minä en ole yhtä kuin ajatukseni, olen yhtä kuin tekoni
Vaikka kuinka ajattelisimme ja visualisoisimme muutosta, mikään ei muutu jos emme tee mitään. Siksi on tärkeää oikeasti konkretisoimme ajatuksemme tekojen avulla.
Tekeminen myös muovaa ajattelua. Monta kertaa paras lääke saada epäröivä mieli oikaistua ja sisäinen höpöttäjä hiljennettyä kun alkaa tekemään konkreettisia asioita tavoitteen saavuttamiseksi. Sitä mukaan kun tekeminen edistyy ja saavuttaa haluamiaan asioita, myös ajatukset muuttuvat positiivisemmiksi ja mahdollistavammiksi.
Todelliset huippumenestyjät ovat epäröineet yhtälailla, mutta eivät ole antaneet ajatustensa lannistaa itseään vaan tehneet asioita riippumatta siitä onko lopputulos ollut epävarma vai ei.
Minä olen sinnikäs
Voi olla, että haluat tienata hieman enemmän kuin tällä hetkellä, löytää sielunkumppanisi tai aloittaa elämäntaparemontin. Miljoonat ja taas miljoonat ihmiset ovat onnistuneet saavuttamaan asiat joita sinä haluat elämääsi. Älä jää miettimään, että oletko ansainnut saavuttaa haluamasi, et nimittäin ole. Kukaan ei ole ansainnut, vaan jokaisen pitää tehdä työ itse.
Mahdottomasta tulee mahdollista sillä hetkellä, kun mahdollisuuteen alkaa uskoa.
En odota mitään, vaan kohtaan asiat sellaisina kuin ne ovat
Bishopin mukaan yksi suurimmista syistä tyytymättömyydelle elämässämme on meidän omat tiedostamattomat odotuksemme. Mikäli osaamme elää elämäämme niin, että odotamme vähemmän, ja tämä ei tarkoita sitä, etteikö elämämme olisi tavoitteellista, että emme odottaisi muilta tai olosuhteilta niin paljoa – olisimme huomattavan paljon onnellisempia. Varsinkin ihmissuhteissa meillä on hyvin paljon odotuksia. Odotamme muiden toimivan samalla tavalla kuin me. Jos he sitten toimivatkin muulla tavalla, olemme pettyneitä.
Lopuksi:
Gary John Bishopin sanoin: Tartu hyvä ihminen elämääsi ja toteuta potentiaaliasi niin kuin henkesi riippuisi siitä. Panoksenahan tässä nimittäin on juuri se: elämä.