Sitkula vs Onnenkylä

Kirjassaan Vastoinkäymiset ympärilläni, Thomas Erikson kirjoittaa kahdesta vaihtoehtoisesta tavasta elää omaa arkea. Hänen mukaansa osa meistä elää paikassa nimeltä Sitkula ja pienempi osa paikassa nimeltä Onnenkylä.

Sitkulassa elämäsi kulkee mukavasti. Arki on helppoa ja rutiininomaista, etkä oikeastaan kaipaa mitään muutosta.

Sinulla on kuitenkin idea, idea jonka avulla voisit muuttaa sinun ja monen muun tulevaisuuden. Koska idea on niin hyvä, sinun tulee vielä ajatella se kunnolla läpi. Jotta se varmasti onnistuisi, tulee tilanteen olla täsmälleen oikea. Sääkin voisi kyllä olla parempi. Teet sen ihan varmasti kunhan tunnet olosi vahvemmaksi, levänneeksi ja motivoituneeksi. Niinpä siirrät ideasi odottamaan parempaa aikaa. Silloin tällöin se nousee mieleesi, mutta hetki ei koskaan tunnu oikealta. Naapurikin epäili ideaasi ja arveli, että jos se olisi oikeasti niin hyvä kuin mitä ajattelet, olisihan sen jo joku toinen tehnyt. Sitäpaitsi, eikö tuollainen uuden yrittäminen ole aika vaivalloistakin.

Voittokylässä asuu ihmisiä jotka elävät unelmiaan todeksi. He ovat omalla työllään menestyviä ja inspiroituvat toistensa menestyksestä. Siellä sinun unelmillesi ja ideallesi ei naureta tai epäillä, vaan mietitään miten sinua ja ideaasi voitaisiin tukea.

Sitkulassa kaikki näyttää hyvältä, mutta siellä ei ole:

  • rahaa laittaa säästöön edes kymppiä tai paria kuukaudessa, mutta sama raha menee helposti tupakkaan tai olueen viikossa.
  • rahaa paria sataa euroa viikonloppuseminaariin omasta kehityksestä, mutta löytyy kolme kertaa kalliimpaan merkkivyöhön.
  • aikaa lukea kirjoja ja opiskella, mutta onnistutaan roikkumaan useamman tunnin päivässä somessa.

Voittokylässä asuu se yksinhuoltaja, joka pienestä palkastaan laittaa joka kuukausi kympin tai pari sivuun säästääkseen puskuria. Siellä asuu se maahanmuuttaja, joka 782 hylätyn työhakemuksen jälkeen jaksoi yrittää ja sai työtä. Siellä asuu se lukihäiriöinen nuori mies jota pilkattiin koulussa tyhmäksi, mutta nyt hän johtaa omaa firmaansa jossa on 200 työntekijää.

Asutko sinä Sitkulassa vaiko Onnenkylässä?